torstai 11. tammikuuta 2007

sanovat sitä kahviksi


vähän toista vuotta sitten Firmassa tehtiin päätös, että toimitalomme joka kerrokseen hankitaan 'kahviautomaatit', monitoimikoneet joista nappia painamalla saa kaikenlaisia kuumia juomia.

Edelleen päätettiin että henkilökunta saa painella ihan ilmaiseksi noita nappuloita ja Firma maksaa viulut. Yhtenä perusteena tälle jalomielisyydelle sanottiin olevan työajan säästöt kun erilliset kahviporukoiden ei tarvitse askaroida omien keittopuuhiensa kanssa.

Toisaalta heräsi kyllä myös vähän sarkastinen epäilys 'leipää ja sirkushuveja' politiikasta kun ajoitus osui jotensakin hankaliin vääntöihin ja laskeviin työtyytyväisyys mittauksiin.

Pönttö on toiminut ihan tyydyttävästi kun sen ylläpitotoimetkin älyttiin heti alun alkaen järjestää asiallisesti. Siitä mitä nappia painamalla saa, on tietysti monenlaisia mielipiteitä, mutta yleisesti ottaen 'litkut' menee ihan hyvin kaupaksi. Omia keittimiä on käytössä pääasiassa vain niillä jotka muutenkin tuntevat erityistä tarvetta erottautua joukosta.

Ajansäästö taisi jäädä haaveeksi, kun nelisenkymmentä henkeä (lähes sen verran Firmasta löytyy väkeä jokaista juoma-automaattia kohden) kuitenkin haluaa kahvinsa suunnilleen samoihin aikoihin, niin jonojahan siinä syntyy ja taas palaa aikaa ihan minuuttitolkulla.

Tämä lienee niin vähäinen luontaisetu ettei se ole jaksanut verottajaakaan kiinnostaa (ainakaan toistaiseksi).

Mutta tietysti kahviedun loppuminen on tappio jos Firmasta joskus tulee lähdetyksi (vastaavan kahvimäärän lipittäminen jossain kahvilassa maksaisi melkoisen läjän eurokaisia päivittäin).


Ei kommentteja: