kapakka

Olen minäkin joskus unohtunut istuskelemaan kaljalle vähän turhankin pitkään, mutta ei paikalle sentään koskaan ole tilattu Pekka Niskaa nostamaan ulos. (tässäkin tapauksessa Niskan pojat taisivat olla jossain muussa projektissa, mutta sopivasti samaan aikaan Pickwick istä ravisteltiin yhtä unohtunutta ulos).

Raitiovaunua odotellessa ja tätä näytelmää seuratessa johtui mieleeni, että noinkohan ne aikanaan joutuu minutkin työpaikalta poistamaan kun homma on alkanut tuntua sitä kiinnostavammalta mitä vähemmän aamuja on jäljellä.

No puolen vuoden päästähän sekin nähdään...

aarteita

Valperi seniorin jälkeenjäänneistä papereista löytyi kenkälaatikollinen negatiiveja, varsinainen aarreaitta.

Sen läpikäyntiin juniorilta menee varmaan vuosikausia, siinäpä harrastus. Kuvat ovat todennäköisesti vuosilta 1935 - 1950, koska tietääkseni tuon aikavälin käytössä oli Zeis-Ikonin paljekamera, johon tämä 6x9 cm negatiivikoko sopii.



Ensimmäiseksi tuli skannattua (sattumalta) tämä kesäkuva.

Siinä Isotäti Irene tutkiskelee maailmaa elämänsä alkutaipalella, todennäköisesti kesällä 1935. Samoilla rantakallioilla itsekin opettelin pystyssä pysymisen ja tasapainon salat melko paljon myöhemmin.

Mökki on poltettu jo aikoja sitten, mutta kalliot ovat tiettävästi ihan entisellään, pitääpä käydä kesällä katsomassa.

Tasaisilla hiekkarannoilla kasvatetut kakarat kompuroivat pienempiinkin ryppyihin joita tielle osuu. Meille kallioilla kasvaneille ympäristöhankaluudet kuuluvat asiaan, kaikissa muodoissaan.

Samat lainalaisuudet näyttävät pätevän myös työelämän piirissä. Ne jotka ovat jo alkutaipaleella saaneet tosissaan etsiskellä jalansijaa ja elintilaa itselleen, pärjäilevät huomattavasti vähemmin kolhuin myöhempien aikojen myrskyissä.

Uupujien alku on usein ollut lupaava ja polku ruusuinen.

ilmastomuutos

No siitähän on ollut puhetta, eikö vaan? Joidenkin mielestä ihan kyllästymiseen asti.

Aihe on niin vetävä, että sitä ujutetaan mahdollisimman moneen juttuun huomion varmistamiseksi.

Pikavilkaisu Helsingin sanomien arkistoon antaa kuvaa siitä kuinka paljon (ja miten kiihtyvällä tahdilla) ilmastomuutos on ollut uutisissa ja artikkeleissa:

• vuodesta 1990 alkaen 2332 juttua
• viimeksi kuluneen 12 kk aikana 712 juttua
• viimeksi kuluneen 3 kk aikana 361 juttua
• viimeksi kuluneen 1 kk aikana 111 juttua

Tämän kevään huimaan nousuun yhtenä selittäjänä varmasti on eduskuntavaalit, jonka teemoihin tietysti jokaisen pyrkyrin piti ujuttaa tämä teema mukaan.

Suurin osa uutisista ja artikkeleista on puhdasta spekulointia syistä ja seurauksista, varsinaista prosessia on valotettu varsin harvoin. Varsin aktiivisia ovat olleet ne, jotka katsovat voivansa hyödyntää tätä medianäkyvyyttä tavalla tai toisella.

Muutamia lainauksia aiheesta:

Ilmastonmuutokseen on herätty myös Suomessa. Liikenne- ja viestintäministeriöllä on oiva tilaisuus olla suunnannäyttäjä, kun ilmaston lämpeneminen on nostanut päästöjen vähentämisen maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi.
...
Professori Atte Korholan mukaan ilmastokeskustelu ei ole aina rehellistä. Suomessa ilmastonmuutoksella tehdään maatalouspolitiikkaa. Biopolttoaineet ovat siitä oiva esimerkki.
...
Vanhasen kysymykset ovat laajoja. Hän selvittää eduskuntaryhmien kantoja muun muassa talouspolitiikkaan, eläkejärjestelmään, perusturvaan, ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä Suomen turvallisuuteen ja kansainväliseen asemaan.
...
Ilmastonmuutoksen hillintä, arjen matkojen toimivuus ja Suomen kilpailukyvyn ylläpito ovat liikennepolitiikan suurimmat haasteet tulevaisuudessa.
...

Jäiden väheneminen haittaa hylkeiden lisääntymistä Itämerellä

..tänä talvena jäät ovat olleet vähissä, mikä vaikeuttaa kuuttien selviytymistä…

…

Euroopan unionilla riittää haasteita

..käytännön tasolla yksi merkittävimmistä on EU:n lupaus taistella eturintamassa ilmastomuutosta vastaan..

…

Korkein oikeus näpäytti Bushia ilmastopolitiikasta

..korkein oikeus totesi, että Yhdysvaltain liittovaltion ympäristövirasto ”ei antanut järkevää selitystä” sille, miksi se oli kieltäytynyt säätämästä rajoja uusien auotojen ja kuorma-autojen hiilidioksidi………

jne. ….

langaton

Silmä on jo tottunut langattomaan ympäristöön niin hyvin, että ihan säpsähtää osuessaan voimalinjalle ja niitä vielä löytyy susirajan sisäpuoleltakin. Lähelle kun joutuu niin ei voi muuta kuin todeta mahtavaksi rakennelmaksi.

Silloin kun olin pahimmassa kyselyiässä eno selitti että niissä ohkaisemmissa johdoissa on ihminen kummassakin päässä ja ne kertovat toisilleen juttuja. Paksummissa johdoissa taas on sähkötehdas toisessa päässä ja sähköllä käyviä koneita toisessa päässä.

Sähkö se vielä kuljeskelee lankoja pitkin, mutta tiedonsiirto yhä useammin langattomilla ratkaisuilla, ja missä lankoja (kuituja) käytetäänkin, ne on hyvin katseilta piilotettu.

Näitä tuli mieleen kun vahingossa (epähuomiossa) eksyin käyttämään naapurin langatonta laajakaistaliittymää (omakin on) ja seuraavaksi olinkin jo aprikoimassa tietoturvajuttuja. Nehän ovat maallikolle enemmän tai vähemmän uskonasioita, minä ainakaan en ole kovin vakuuttunut myyntimiesten vakuutteluista.

Lankojen kanssa kaikki oli konkreettisempaa, yksinkertaisempaa, hitaampaa ja kalliimpaa…

suojamuurit

Varmistamisen maksimointi on todella kallista puuhaa, silti siihen aina silloin tällöin näkee pyrittävän. Otetaan vakuutusta vakuutuksen päälle, ei lasketa kokonaiskustannuksia, ei olla realisteja todellisten riskien suhteen.


Tavallinen selviytymisstrategia on rakentaa suojamuureja joko todellisia tai kuviteltuja ulkopuolisia uhkia vastaan.

Joskus suojasta tulee itsetarkoitus, keskitytään vaan maksimiturvan varmistamiseen ja unohdetaan se hyvä mitä alun perin oltiin suojaamassa tai unohdetaan jopa tarkistaa onko sitä hyvää tai niitä uhkia enää olemassakaan.

Jos suoja ei toimikkaan, menee rikki tai ei päde muuttuneisiin uhkatekijöihin, seurauksena on uskon romahtaminen oman toiminnan erinomaisuuteen , pohjan putoaminen rakennelmilta, jotka kaikki perustuivat mielikuvaan ehdottomasta turvasta.

Jotensakin tällaisesta prosessista oli kysymys kun hyvin pärjännyt, itseensä tyytyväinen kolleega romahti kesken kaiken. Töppäsi ja tunaroi, niinkuin me kaikki jossain vaiheessa teemme, muttei pystynyt hyväksymään sitä ettei ollutkaan koskematon ja arvostelujen ulkopuolella. Suojamuurit olivat todellisia, ne vaan romahtivat ja hän itse jäi alle eikä kestänyt painoa...

... ärsyttävä tapaus kaikkinensa, mutta siitä huolimatta todella masentavaa olla todistamassa...

väyrynen, pellempi kuin berluskoni

HS-28.03.2007


Paavo se jaksaa ärsyttää kansalaisia.

Nyt kun on ollut vähän sivussa ja poissa otsikoista piti taas tulla kunnon vaalipelleilyä järjestelemään. Ääniä tuli, totta kai, ja tulee jatkossakin, pelkäävät kuulemma että muuten se tulee kunnallispolitiikkaan keisariksi jos sitä ei äänestetä jonnekkin mahdollisimman pitkälle.

Urbaani legenda kertoo, että jos Suomi saisi oikeuden valita Ugandalle elinikäisen presidentin, niin siinä vaalissa Paavo saisi yli kolme miljoonaa ääntä.

Väyrynen ei aio tarkastuttaa valtakirjaansa toistaiseksi

Kansanedustajaksi valittu keskustan euroedustaja Paavo Väyrynen ei aio tarkastuttaa kansanedustajan valtakirjaansa, ennen kuin uusi hallitus on koottu ja eduskunnan lopullinen puhemiehistö valittu.

Ei Paavo kiristä, Paavo vaan ilmoittaa mitä katsoo ansaitsevansa (?) . Kumma kun ei edes puoluetoverit oikein näytä ymmärtävän asian laitaa. Ehkä sittenkin olisi parasta palata väyrystelemään (berluskoimaan) sinne missä paremmin ymmärretään tällaisen erinomaisuuden päälle.

Paavon sitkeydestä kertoo jotain jo sekin, että Teiniliiton aikainen lisänimi "Kemin Göbbels" tuntuisi edelleenkin olevan ihan paikallaan.
Paavo osaa tosiaan velmuilla

/>
Harmillista tässä jutussa on sekin, että Firman pikku-väyrynen sai taas lisää vettä myllyynsä.

laaja skaala

Aamulla kun lähtee liikenteeseen ovat lätäköt jäässä, kotiinpalatessa lämpötila reilusti päälle viidentoista. Aamulla ne menee talvivaatteet vielä sujuvasti päälle, iltapäivällä sitten kiroilee kun ei muistanut tänäänkään keventää.

Vähän samanlaista puuhaa näyttää olevan tämä Firmasta irrottautumis yritys. Harvasen päivä unohtuu se 'suuri suunnitelma' ja sotkeennun hoitelemaan taas jotain uusia (mielenkiintoisia / haastavia) projekteja, ja taas on tullut sitouduttua muutamaksi kuukaudeksi.

Niitä korvaavia aktiviteetteja oli tarkoitus tarkastella pitkin alkuvuotta, mutta enpä ole päässyt vielä edes alkuun, että paas katsoen sitten syssymmällä.......

pienilmasto

Silloin kun kaupungin pölyt ovat pahimmillaan, kaikki väliin jääneet joutomaat nousevat arvoonsa, ainakin jalankulkijan mielestä.

Itse asiassa hämmästyttävän pienet metsä/puska/niitty saarekkeet elävät ihan omaa pienilmasto elämäänsä ja usein ne tosiaan poikkeavat edukseen ympäristöönsä nähden.


Keväänkin tulo on jotensakin herkemmin näkösällä........

ilmanlaatu

Viranomaiset varoittivat että Helsingissä ilmanlaatu oli erittäin huono, sen kyllä huomasi maallikkokin


yleisönosastolla vaadittiin yksityisautoilun rajoittamista, jopa kieltämistä kokonaan keskustassa


Pakilan S-marketin parkkipaikalla huoltoyhtiön pojat tekivät parhaansa, että myös laitakaupungin asukkaat saisivat tästä riemusta osansa



Katujen puhdistaminen sinänsä lienee hyvä, jopa ihan välttämätöntä puuhaa, mutta onkohan kukaan tullut kirjoittaneeksi mitään ohjeita tai sääntöjä tähän puuhaan?

Tällä pöllytyksellä viereisellä, suhteellisen vilkkaasti liikennöidyllä, Pakilantiellä näkyvyys meni ajoittain vaarallisen huonoksi (jos ei nyt niistä jalankulkijoiden ja lähiasukkaiden hengityselimistä niin välittäisikään) ja samanlaisia pöllyttäjiä löytyi ympäri kaupunkia.

Paljon parjatut kaupungin pojat kyllä kastelivat ensin harjattavia katuosuuksia, mutta nämä kilpailutetut yrittäjät eivät näytä sellaisiin joutavuuksiin sortuvan.

kevään tulo

Oja pahanen, joka kuljettelee menneen talven sulaneet lumet, on hetken melkein joki, jonka yllä paju osaltaan virittelee kevään alkua.

Muutokset luonnossa tapahtuvat siihen tahtiin, että joka päivä on ihmeteltävänä uudet näkymät.

Tässä menossa harhautuu tunteeseen että eilisestä on jo viikko ja kun päivät hupenevat muutenkin kiihtyvällä tahdilla niin tässäpä lisää vauhtia resinaan.

kesäaika

Se nyt tuli taas se aika jolloin muistijumppaa on tarjolla ihan kotioloissa.

Ensialkuun tuntuu ihan yksinkertaiselta tehtävältä, tämä kesäaikaan siirtyminen. Senkun vääntää viisarit tunnin verran eteenpäin ja siinä se.

Sitten kun asiaan ryhtyy niin yks kaks taas huomaakin kuinka paljon ja monenlaisia kellolaitteita ja ajan näyttäjiä sitä onkin nurkkiin kertynyt.

Ne vanhanaikaiset keksinnöt joissa riittää kunhan vääntää viisaria oikeaan suuntaan, selvittää melko helposti kunhan vaan löytää kaikki, mutta oma haasteensa ovat nämä digitaali-ihmeet, joissa pääsääntönä näyttää olevan, että mitä yksinkertaisempi vehje sen hankalampaa asettaa uusi aika.

Tarpeellisia tai ei, mutta ruokakunnasta näytti löytyvän 28 viritettävää vehjettä (luultavasti joku vielä unohtuikin) ja vain pari niistä oli niin fiksuja että tekivät tämän aikaloikan ihan omin voimin.

Siihen saa varautua että ainakin seuraavan viikon ajan suhtautuu vähän varauksella kellojen näyttämiin, ei sitä tiedä kuka lieneekään vastuussa viisarinkäännöstä vai onko kukaan.

Westö - missä kuljimme kerran

kirja tuli vihdoinkin luettua. Se on pyörinyt pöydällä jo kuukausi tolkulla, aloitettu jo useampaakin kertaan ja vihdoin luettu tosi monessa pätkässä.

Tämä ei suinkaan johtunut lähes kuudesta sadasta sivusta tai kerronnan takkuisuudesta, vaan ihan uudesta ilmiöstä omalta kohdaltani.

Muistaakseni luin ensimmäistä kertaa teosta jonka henkilögalleriassa lähes kaikki olivat 'tuttuja'. Tuttuja sillä tavalla, että isovanhempieni ja heidän vanhempiensa sukupolvet ovat asuneet ja eläneet romaanin miljöössä ja käyneet läpi samat historian vaiheet, minulle he ihmisinä ja tarinoina muodostavat osan omaa kasvuhistoriaani.

Henkilöt poistuivat jo aikanaan, mutta kaupunki itse jatkoi kehitystään ja me jälkeläiset omia historioitamme ja kulkemisiamme siinä.

Tästä tuttuudesta johtuen ajatus lähti lähes joka sivulta harhailemaan muisteluihin ja rakentelemaan täydennys- ja jatkotarinoita, välillä jopa päiväkausiksi.

Kirja on jo tarpeeksi arvioitu ja kehuttu niin ettei siihen enää ole muuta lisättävää kuin tämä sykähdyttävä henkilökohtainen kokemus... eli täytyy sen olla hyvä

matkavakuutus

Matkavakuutus lienee yksi tehokkaimmin (ovelimmin) markkinoiduista vakuutustuotteista.

Paitsi että sitä myydään suoraan sellaisenaan (naturel) niin se on ilmestynyt jonkinlaisena kylkiäisenä mitä moninaisempiin yhteyksiin. Luotto- ja maksukorteissa, erilaisten kerhojen ja yhteisöjen jäsenyyteen jne. työnantajan tarjoamiin sosiaalietuihin ja ties mihin.

Kun omalta osaltani nyt tuli ajankohtaiseksi selvitellä tilanne, niin huomasin että löytyi kolme erillistä paikkaa joista korvausta olisi olut mahdollista saada. Valitsin sen yksinkertaisimmin lähestyttävän.

Tästä kuitenkin sain aiheen selvitellä, mitä ihan oikeasti tulee tällaisesta turvasta maksaneeksi, sillä mitkään turvat ei ole ilmaisia, aina niistä jossain muodossa joutuu maksamaan.

Ja kun alkuun pääsin , kävin lompakon koko korttipelin läpi ja päätin pistää uusiksi, turhaa, ylimitoitettua ja nyt jo tarpeetonta resurssia löytyi kummasti.

Korttiyhtiötkin käyvät kovaa kisaa asiakkaista ja pölähtipä mieleeni että niitä kannattaisi varmaan vaihtaa säännöllisemminkin, sisääntulohoukutukset, vapaavuodet jne. ovat ihan rahanarvoisia etuja.....

narsissi, jokakeväinen must-juttu

Puutarhanhoidon tärkeydestä on jos jonkinnäköistä juttua aina kiinalaiseksi sananlaskuksi väitettyä hokemaa myöten.


Varmaahan se on, että joka kevät tuleen päivä jolloin lunta on sulanut niin paljon, että piha näyttää surullisen autiolta ja kaljulta.

Kun ne maahan piilotetut jutut eivät vielä ole kerenneet ylös niin on ihan pakko mennä puutarhalle hakemaan jotain puolivalmista jolla asiantilan saa korjattua hetkessä.

Vaikka kuinka yritän väistellä niin harvasen vuosi joudun osallistumaan tähän suureen suunnitelmaan, tänä vuonna se tapahtui tänään.....

kamera

Jo pari viikkoa minua on vaivannut pakkomielle uudesta kamerasta. Se on sellainen periodinen vaiva joka iskee muutaman vuoden välein ilman mitään niin kovin selvää järkisyytä.

Kuvausharrastukseni on aina pysytellyt sellaisella näpsyttelytasolla, joten tekniset vaatimukset ja hienoudet eivät ole koskaan nousseet kovin korkealle, muita kriteerejä olen sitten keksinyt vaikka mitä.

Digiaikaan siirryin jo kolme kameraa sitten. Esikoinen tuli hankittua Amsterdamin lentoasemalta kiireessä, hetken mielijohteesta, ilman yhtään oikeankielistä ohjelappusta. Onneksi se Philips oli niin yksinkertainen, että kaikki tarpeellinen selvisi 'kovan kantapään kautta' menetelmällä.

Käytössä oleva pokkarini (Sony Cyber-shot, 5,1 mpix, 3 x optinen zoom) on tosi hyvä näpsyttelyvehje ja vielä ihan oikeasti taskukokoa, niin että tulee kuljeteltua mukanakin.

Nyt vaan onnettomuudeksi tuli kahvitunnilla luettua jotain alan lehteä, jossa oli esitelty kamerauutuuksia laidasta laitaan. Jotenkin siitä joukosta erottui tuo Olympuksen SP 550 uz, joka näytti pitävän sisällään kaikki ne jutut joiden perään on tullut joskus haikailtua. Kauppaan sitä luvattiin joskus keväällä.

Runsas viikko sitten ON-OFF liike ilmoitteli myyvänsä SP550:stä tarjouksena, joten painelin työpäivän päätteeksi katsastamaan (ja henkisesti valmiina ostamaan saman tien). Onneksi sen sekatavaraliikkeen myyjä oli niin nuija, ettei tiennyt kamerasta yhtään mitään (tuskin kameroista yleensäkään), mutta innokkaana myyntimiehenä rupesi vielä tarjoamaan kameraan täysin sopimattomia akkuja ja muistikortteja lisävarusteiksi. Se siitä kaupasta, vaikka ostokuumeessa olikin, joku kontrolli sentään vielä pelasi.

Kun sitten illalla surfaillessani huomasin, että samaa kameraa myytiin (parin viikon odotusajalla) 100 € halvemmalla, niin rupesin ihan oikeasti harkitsemaan netti-kauppa-kauteni aloittamista.
(tähän päivään mennessä en ole sitä kautta hankkinut muuta kuin yhdet lentoliput kerran kiireessä).

Projekti hautaantui suunnitellun matkalle lähdön ja muiden häslinkien jalkoihin, kunnes tänään taas into nousi ylivoimaiseksi. Vähän epävarma olo kun tällaista hankintatapaa harjoittelee ensimmäistä kertaa.

Vasta ihan loppusuoralla tajusin että firma, josta olin tilausta tekemässä, olikin Ruotsalainen. Päädyin kuitenkin siihen. Ajattelin että pitäähän sitä edes kerran elämässään luotaa ruotsalaiseenkin.... mutta katsotaan nyt sitten mitä tuleman pitää.

eno tippui veneestä

eivät siis maisemat vaihtuneetkaan tänään vaikka niin olin suunnitellutkin.

Onhan sitä niin monta projektia kesken ihan kotinurkissakin, ettei töihin tarvitse tunkea vaikka reissu peruuntuikin.

Vierailu vakuutusyhtiössä (Pohjola) antoi hyvät lupaukset siitä että saisin matkaan sijoittamani pennoset ihan kokonaisina takaisin (kolmen-neljän viikon käsittelyaika anomuksella). Se vähän helpottaa.

Virkailija oli selvästi loman tarpeessa itsekin, mutta hoiti minun asiani ihan kiitettävän asiallisesti ilman turhia jorinoita. Kiitti vaan jos en muistanut sanoa.

Hesarinkin tulon olin kerennyt keskeyttää reissun ajaksi. Välitön uudelleen käynnistys oli vähän mutkikkaampi juttu kuin keskeytys, mutta onnistuihan sekin.

Täytyy myöntää että monet käytännön pikku jutut hoituu tänä päivänä tosi paljon helpommin ja sujuvammin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten....

urbaania lystiä

tänä talvena saatiin myös Helsingin keskustaan (Rautatientorille) ihan oikea city-luistinrata. On kuulemma ollut käyttöäkin, niin ettei ne miljoona vero-euroa menneet ihan harakoille.

Tänään ainakin mukuloilla oli hauskaa, vaikka lämpöasteita oli runsaan puoleisesti niin jää pysyi täällä kohtuullisessa kunnossa (meren jäälle ei enää päässytkään).

Omat loma-aikeet meni tänään uusiksi. Aamulla oli tarkoitus lähteä viikoksi saarille, muutama tuhat kilometriä etelään. Matkakumppanille kirjoitettiin aamulla matkustuskieltotodistus (lääkärin) , joten huomenna sitten voikin käväistä vakuutusyhtiössä neuvottelemassa siitä mahdollisesta korvauspuolesta.

pitäisiköhän etsiä jostain ne vanhat hokkarit....

hulevesi

lyhyt talvi muuttui yhtenä aamuna aikaiseksi kevääksi ja ilmastonmuutos saarnaajat saivat taas vettä myllyynsä.

Saatiin niitä hulevesiä vähän muuallekin, kastelemaan kulkijan töppösiä.

Firmassa panikoidaan kun talven aikana piti saada tuhat juttua valmiiksi ja nyt porukat vaan keräilee lomanrippeitä ja suunittelevat vapaa-ajan juttujaan.

Takatalvi varmasti pelastaa meidät täydeltä katastrofilta.....

ps.

Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Hulevesiin luetaan myös perustusten kuivatusvedet.

uusi ammatti ?

Valperi vanhempi jäi aikoinaan eläkkeelle leipätyöstään vähän yli kuusikymppisenä ja teki sen jälkeen harrastuksestaan uuden kokopäivähomman. Uudella urallaan hän viihtyi reilut parikymmentä vuotta ennen kuin vetäytyi koti-isäksi 82-vuotiaana.

Siinä yksi roolimalli jota olen harkinnut, en vaan oikein osaa valita mistä harrastuksestani löytyisi näin kantavaa jatkoa.

Kuvien selittely, kuvilla selittäminen ja selitysten kuvittaminen ovat kuuluneet harrasteisiini melkein koko ikäni, ehkäpä jotain sellaista.

Ennustaminenkin voisi olla virikkeellistä ja antoisaa puuhaa!


Reuters uutisoi hiljattain saksalaisesta 39-vuotiaasta Ulf Buckista. Buck oli uutisen kohteena sen vuoksi, että tuo Meldorfin kylässä asuva sokea mies väittää osaavansa ennustaa pakaroista. Hänen mukaansa pakaroista pystyy ennustamaan huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi kädestä.


Ainakin tämä saksalaisen veijarin innovatiivinen keksintö kuulostaa paljon mukavammalta työtavalta kuin sen surkean savolaisukon, joka tässä takavuosina räpläsi sammakonreisiä selvittääkseen tulevat säät.

Ei muuta kuin peränkatsontaan....

ikärasistit

Eilen päättyi viimeisin valmennussuhteeni, siis sellainen jossa en itse ollut valmentajan roolissa.

Suhde ei nyt ollut ihan henkilökohtainen, kyse nimittäin oli tiimi-valmennuksesta, mutta kuitenkin olen saanut vastailla muutamiin älyttömiin kysymyksiin tämän tiimoilta......

"mitä kolmekymmentä vuotta nuoremmalla tyttölapsella on sinulle annettavaa"......

tosi tyhmä kysymys

Omat kokemukseni vahvistavat käsitystä, että jos työyhteisössä yksilön iällä on merkittävä rooli (ehkä ensimmäistä ja viimeistä vuotta lukuun ottamatta) niin silloin on jotain pielessä.

Jos et pysty kohtaamaan toista vertaisena, iästä riippumatta, yhteistyö ontuu varmasti.

hiljainen tieto

Joskus aikoja sitten sitten tuskailin hyvien käyttäytymismallien perään kun haasteeksi tuli soluttautua työelämään ihan untuvikkona.

Vakiporukka oli selvästi varttuneempaa, hädin tuskin puhuttiin samaa kieltä. En enää muista mistä, tai keneltä tuli vinkki, joka todella toimi

..... anna niiden päteä, ne tykkää siitä ....

ja samalla reseptillä pärjäsi kollegojen kanssa, aikanaan kun niitä ilmestyi, vanhempien ja kokeneempien alaisten kanssa, sitten kun siihen tilanteeseen jouduttiin, juniorien kanssa kun se vaihe tuli ja tietysti kaikenlaisten esimiesten kanssa läpi koko rumban.

..... ne kaikki potee pätemisen tarvetta ....

toki sitä tarvetta tulee itsellekin aika ajoin, tilan saaminen silloin onkin yllättävän helppoa kun sinua ei epäillä ylijuoksijaksi

Nämä ne tuli mieleen kun yksi uusimmista kauhuissaan valmistautui yllättävään haasteeseen ja siinä hätäpäissään haki pikamentorointia.

Tämä kait sitten oli sitä hiljaisen tiedon periyttämistä, johon niin kovasti kannustetaan, eikä kukaan osaa antaa järjellisiä vastauksia, kuinka sitä pitäisi käytännössä toteuttaa.

.... sainpahan päteä, kun siitä niin kovasti tykkään ...

kukkopojat

kun kukkopojat hyppii nokille siinä on uhoominen melkein maksimissaan

Nykyiset kustannustehokkaat systeemit vaan ovat aiheuttaneet senkin harmin, että tätä lystiä on aika harvoin alkuperäisessä muodossaan nähtävissä.

Onneksi olen ajoissa syntynyt ja reilusti alta kouluikäisenä sukuloimisreissulla tämäkin sirkus tuli koetuksi. Isovaari (isoäidin isä) selitti piinallisen tarkasti mistä siinä oikeasti on kysymys.

Tapaus oli sen verran merkittävä, että muistan selityksen sanasta sanaan vielä tänäänkin, vaikka aikaa siitä siitä on kulunut jo todella monta vuosikymmentä.

Paitsi huono lentotaito myös tämä käyttäytymismalli näyttää olevan yhteistä kukkopojille ja juniori virkamiehille.

Koulupuku Dubrovnikin malliin

.

huomiomerkki lienee ihan paikallaan

havainnon teki nimerkki "huolestunut perään katsoja"

_

muutosvastarintaa

Öisin on pidellyt pikku pakkasia ja aamuisin kunnon sumuja. Aamulenkki on varsinainen haaste kun yrittää välttää toista kunnon kuperkeikkaa.

Näistä aamuista ei oikein ole mihinkään, tarjolla on vaikka kuinka monta hanketta johon pitäisi ryhtyä, aloitukset vaan tökkivät ihan ylivoimaisesti.

Vähän samat fiilikset Firmassa, vastahan me totuttiin tähän, miksi taas pitäisi venyä johonkin uuteen....

Kun muutoksia toteutetaan ylhäältä alaspäin, muutoksen suunnitteluun kuluu vähän aikaa. Toteutus puolestaan kestää kauan, koska sen aikana käydään muutosvastarinnan nimellä läpi ne tunteet ja mielikuvat, jotka suunnittelun aikana jäivät käymättä. Muutos, jonka suunnitteluun koko työyhteisö osallistuu, vie paljon suunnitteluaikaa. Toteutus sen sijaan tapahtuu nopeasti, koska "sisäinen maailma" on jo työstetty. Jälkimmäisellä tavalla toteutetussa muutoksessa pessimisti Sinuhenkin lausuma voisi muuttua muotoon: Niin on ollut, mutta näin tulee tulevaisuudessa olemaan.

Mauno Niskanen

.... ja meillä ei mukamas ole aikaa perusteelliseen suunnitteluun .... vai olisko ?

kevään merkit

Hohtavat hanget liiskaantuivat hetkessä ja samalla meni se luistinratakin.

lenkkeilijän polku

Lenkkeilijän polku on kunnossa jo aamuhämärissä, jalkakäytävät heti kun lumet sulavat.

Tämän tarjoavat jotkut näkymättömät voimat, ketään en ole koskaan nähnyt töissä.....

fitness

Mahdutko maailmaan?

Oletko sinä painosi vartija? Hallitsetko painosi vai hallitseeko painosi kenties sinua? Kuinka monta tilaisuutta olet jättänyt käyttämättä vain siksi, että olet pelännyt itsesi häpäisemistä? Mahdutko elämään tässä maailmassa sellaisena kuin olet?

Lukiolaispoika Leo joutuu karvaasti kokemaan, ettei kahdenkymmenen kilon ylipaino ole eduksi romanttisten suhteiden syntymiselle. Laihduttaminen ei ole helppoa, kun ympäristö ahmii pitsoja ja hampurilaisia.

(ennakkonäytös 8.3.2007. Aleksanterin teatteri)

Suomen ensimmäinen barokki-ooppera? mitähän sekin tarkoittaa, ei aavistustakaan kun en edelleenkään ole niitä musiikki-ihmisiä. Amatööristä kuulosti ihan siltä kuin se kuuluisa copy-paste olisi ollut tässä sävellystyössä ahkerasti käytössä. Ihan hauska teemanpätkä toistui ihan uuvuttavan moneen kertaan.

Tarina, tai libretoksihan ne sitä tässä yhteydessä kutsuvat, pureutui tietysti ihan tämän päivän muotiongelmiin, mutta kyllä sitäkin oli selvästi venytetty ja haalittu mukaan kaikki mahdollinen aihepiirin ympäriltä. Onko oopperan tarinan olta epäuskottavan juonikas ollakseen taidetta? Enkä sitten millään osaa kuvitella teini-ikäistä kaveria joka käyttäisi moporahansa rasvaimuun (monikohan lääkärikään siihen leikkiin lähtisi). Esimerkiksi tämä juttu oli täysin tarpeeton ylilöynti tarinassa.

Miehityksessä tietysti pitää rajoittua niihin voimavaroihin joita on käytettävissä, ja oopperassa kun ollaan, niin laulupuolihan se siinä päällimmäisenä tietysti on. Katsojalle jää tavallisesti aika iso vastuu siitä, että osaa kuvitella esittäjän edes jotenkin tarinan roolihahmoon. Tässä produktiossa tuo haaste oli tavallista suurempi.

Naapurin tyttö Minttu (Essi Luttinen) oli tässä mielessä iloinen poikkeus. Kaikin puolin roolihahmoonsa sopiva, osasi jopa näytellä ja eläytyä, mikä ei ihan aina laulajilta irtoa luonnostaan. Ja kyllä se Essin ääni on sellaista samettia ihan tavallisillekin korville, että harmi ettei Mintun osuuksien kohdalla niitä toistokohtauksia ollut lipsahtanut yhtään enempää.

Myös kuoro teki loistavaa työtä ja osallistui muutenkin normaalia paremmin (luontevammin) teoksen toteutukseen.

Ei ole mitenkään epätavallista, että minulla jää oopperoissa paljon ymmärtämättä, tällä kertaa kaikista käsittämättömintä oli niiden nuijien (osa yleisöä) käytös, jotka poistuivat kesken kaiken ja melko näkyvästi paikalta kesken esitystä.

Tuntuihan se ensimmäinen näytös vähän pitkäveteiseltäkin, mutta en minä nyt sentään ollut vielä lähelläkään karkaamisrajaa, kerran vain torkahdin.

FITNESS -kevytooppera

Fitness -kevytooppera kertoo rakkauden nälästä ja roskaruuasta, jolla sitä yritetään tyydyttää. Rooleissa muun muassa Petri Bäckstöm, Mari Palo, Essi Luttinen ja Laura Heinonen. Sävellys: Kirmo Lintinen, libretto: Veli-Pekka Hänninen, ohjaus: Janne Lehmusvuo, kapellimestari: Jani Sivén. Kuuluu Musica nova -ohjelmistoon. www.oopperaskaala.fi

moribund testimony

Enhän enää muista lähdettä, mutta melko varmasti olen lukenut tai kuullut sellaisista kulttuureista ja oikeuskäytännöistä, joissa kuolevan (so. ihmisen joka tietää pian kuolevansa) todistuksella on suurempi painoarvo (uskottavuus) kuin ihan tavallisen, kohtalostaan tietämättömän väitteillä.

Loogisesti voisi ajatella tämän perustuvan oletukseen, ettei siinä vaiheessa olevalla ole enää mitään syytä valehdella, ei ole omaa lehmää missään ojassa.

Aasinsilta on vähän ontuva, mutta juttu tuli mieleeni eilisen aikana. Olin päivän suunnitteluryhmän kanssa rakentelemassa skenaarioita muutamalle kehittämishankkeelle. Päivän aikana jotenkin alkoi tuntua siltä, että sanomisiani ja mielipiteitäni otettiin selvästi aiempaa paremmin huomioon. Jopa muista poikkeava ja lähemmin tarkasteltuna pähkähulluksi osoittautunut ehdotukseni sai hyvin perusteellisen tutkiskelun ennen kuin älysin ja ammuin sen itse alas.

Selityksiä asialle löysin kaksi; joko minusta on vihdoinkin tullut älyttömän viisas tai sitten olen uhonnut niin kovasti lähdöstäni pikapuoliin ihan muihin hommiin, että olen muuttunut tälle yhteisölle tuollaiseksi 'viimeisen todistuksen' antajaksi.

siltä väliltä

Kun ei ole ihan valoista, eikä ihan pimeää. Kun ei ole oikein talvi, eikä oikein mikään muukaan vuodenaika.

Kun ei oikein osaa päättää onko just lopettamassa, vai keräämässä puhtia jatkoponnisteluihin, niin silloin olo on vähän siltä väliltä.

Siltä väliltä ei ole oikein hyvä juttu. Ei tosiaankaan.....

räystäät tippuu

Helsingin talvi voi olla hyvin monimutkainen juttu.

Jos lunta tulee, niin sitä pitäisi tulla noin joka toinen päivä jotta hanget pysyisi valkoisina, paitsi että jos sitä tulee joka toinen päivä niin kasat kasvaa sietämättömiksi kun lumen poisajo ei ole muotia.

Ja sitten taas yks kaks lämpötila nousee, räystäät tippuu, vesiviemärikaivot menee sohjosta tukkoon ja kaupunkiin ilmestyy 60 000 tilapäistä järveä. Paitsi sitten kun yöllä onkin pakkasta ja aamulla meillä on kaupungin kattava luistinrata, siitä vaan mummot mukkelis makkelis ja terveysasemalla on pitkät jonot.

Niin ja tähän muutokseen kuuluu oleellisesti niin sakeat aamusumut, että oman bussin tunnistaa vasta kun se hurahtaa pysäkin ohi.

Näiden säiden kanssa on turha tuskailla, näin se vaan on ja tulevasta kesästä kertoo tinttien, varpusten ja kaiken maailman rastaiden raivopäinen meteli joka alkaa jo aamuhämärissä.

Ilmastonmuutos tai ei, perusvitsauksiin lienee turha odotella helpotusta....

urbaani luonto

Ympäristörakentaminen on yleensä funktionaalista, palvelee jotain ihmisen tarpeita tai toimintoja. Näihin tarpeisiin harvemmin lasketaan mukaan esteettisiä asioita, ja silloinkin kun näin tapahtuu, kauneusarvot ovat jonkun yksityisiä, kaukana arkipäivän ihmisestä.

Parhaimmillaan tietysti saadaan aikaan toimivaa ympäristöä jossa myös viihtyy. Onnistuessaan ympäristörakentaminen voi tuottaa silmäähiveleviä tuloksia eikä niiden tosiaankaan tarvitse olla mitään monumentaalisia rakennelmia.

Se kuinka paljon urbaaniin ympäristöön investoidaan asumisen, liiketoimintojen ja kulkuväylien lisäksi, näyttää vahvasti riippuvan maantieteellisestä sijainnista.

Tässä lähiympäristössä asiasta voi tehdä havaintoja esimerkiksi siirtymällä lännestä itään, jossain etelä-Suomen korkeudella, lähtien jostain Ruotsista päätyen Uralille. Kun sillä matkalla katselee pihoja, katuvarsia, puistikoita ja joutomaita kokee melkoisia kulttuurishokkeja useammankin kerran. Mitähän ne viihtyvyystekijät sitten loppujen lopuksi ovat?

Tätä selvää siisteysjärjestelmää sotkemaan on sitten kehittynyt spray-maali terrorismi, joukko pahoinvoivia jotka ovat ottaneet kutsumustehtäväkseen pahoinvoinnin levittämisen ihan demokraattisin periaattein.

"Mitä siistimpi paikka, sen houkuttelevampi kohde."

silta - se ihan pikkainen

Olen tehnyt työmatkojani viime kuukaudet kävellen aina kun se on ollut suinkin mahdollista. Reittivalinnassa en ole millään tavalla pyrkinyt optimoimaan kuljettavaa matkaa, vaan kiinittänyt päähuomion laatuasioihin.

Tässä yhteydessä laatuasioita ovat :

• miltä tuntuu jalan alla
• mitä näkyy ympärillä
• miltä haisee ilma
• millainen on melutaso
• ketä tulee vastaan, porhaltaa ohi tai notkuu reitin varrella

Tämän laatureitin varrella on myös silta pienen ojan yli. Jos siltaa ei olisi, kiertäisin vielä sata metriä tai vähävetisinä aikoina loikkaisin ojan yli.

Nimetön silta on juuri sellainen kuin siinä paikassa pitääkin olla. Se toimii ja istuu maisemaan ihan kuin olisi kuulunut jo siihen alkuperäiseen tilaukseen. Sillan suunittelijasta tai toteuttajasta minulla ei ole mitään tietoa, olivatpa keitä tahansa, ovat työnsä osanneet.

Tällaisia hyvän laadun kokemuksia mielessään on innostavaa aloittaa työpäivänsä Firman laatujärjestelmien kehityksen eteenpäin viemiseksi.

karu paluu arkeen

Työmatkan varrella oikaisen pienen puistikon läpi. Siinä lähellä on vanhainkoti, josta useina aamuina on köpöttänyt mummo tai pari istuskelemaan, ruokkimaan oravia ja katselemaan hommiinsa rientäviä työn orjia.

Vaikka hyvin tiedän, ettei tähän vuodenaikaan kukaan viitsi moista harrastaa, niin silti puisto tuntui yllättävän tyhjältä, kulttuurishokki.

Yleensä tämän aamulenkin aikana näen jotain tai mieleen juolahtaa asioita, joista riittää potkua pitkälle päivään.

Tänään jäi mieleen vain tuo tyhjä, luminen ja kylmä penkki pimeässä puistossa.

silta - oudot unet

Pitkillä lentomatkoilla on tullut kokeiltua lähes kaikki sallitut tavat saada aikansa kulumaan. Viime aikoina olen useimmiten päätynyt siihen luonnollisimpaan eli nukkunut. Minullehan se ei ole temppu eikä mikään, sillä olen aina pystynyt ottamaan torkut milloin ja missä vaan. Motkottajan todistuksen mukaan olen maailmanharvinaisuus siinäkin suhteessa, että pysytyn paitsi nukkumaan myös kuorsaamaan seisaaltaan (tapahtui Lontoon metrossa).

Näissä lentokonenukkumisissa on yksi erityispiirre, niihin liittyy säännöllisesti runsasta unennäköä, vaikka muuten normaalisti muistan nähneeni vain pari kolme unta vuodessa.

Tällä kerralla tuli katseltu silta-unia oikein urakalla. Sama uni toistui noin puolentusinaa kertaa. Sen juoni oli hyvin yksinkertainen. Olin sillan alkupäässä jonkun tutun kanssa, rupattelimme hauskoja, kaveri jatkoi sillan ylittämistä mutta minulla eivät jalat toimineet vaan jäin sinne alkuun. Ja hetken päästä toistui sama juttu uuden kaverin kanssa.

Varsinainen tuska alkoi vasta kun henkilökunta töni hereille jonkun vaatimattoman ateriatarjoilun verukkeella. Suunnilleen navasta alaspäin olin ihan puuduksissa, lähes tunnoton aluksi, kiitos sen säästeliäisyyden jota koneen kalustaja oli noudattanut penkkivälejä määritellessään. Se mikä on ehkä ihan kohtuullista alle sataviisikymmentä senttisille kiinalaisille ei tuntunut kovinkaan mukavalta kun mittaa on siunaantunut lähemmäs kahta kuin puoltatoista metriä.

Näistä unista ei tarvinnut etsiskellä sen kummempaa symboliikkaa, selitykset löytyivät ihan akuuteista, päässä pyörivistä arkipäivän asioista. Ja se siltakin oli tuttu parin vuoden takaa Mustion mailta.