Perjantaina oli vuorossa Mestariluokka Helsingin kaupunginteatterissa. Ajoitus ei ollut mitenkään otollinen, viikon univelat ja kovalla hopulla paikalle niin että juuri kerkesi siihen pahimpaan viimeminuutin sisääntuloryysikseen.
Niinpä heti esityksen jälkeen olikin tosi tyhjä olo vaikkei nyt suoranaisesti mitään esityksessä osannut erityisesti moittiakkaan.
Mustaksi komediaksi luonnehditussa Mestariluokassa Josif Stalin vaati vuonna 1948 Sergei Prokofjevia ja Dmitri Šostakovitšia säveltämään hänen makunsa mukaan. Näytelmässä näennäisen lempeäotteista hirmudiktaattoria säestää kovanaaman roolissa Suomessakin ikävän tunnettu Andrei Ždanov, sodanjälkeisen valvontakomission puheenjohtaja, Stalinin lähin työtoveri ja äärimmäisen jyrkän linjan kommunisti.
Aamulla usein kaikki on toisin, niin oli nytkin. Hyvin levänneenä mieleen nousi monia palautumia esityksestä, hyviä tulkintoja ja illalla jonkinverran pitkäveteiseltäkin tuntunut juonen johdattelu muistui nyt mieleen ihan sujuvana tarinana.
Historian jutuista tulee usein miettineeksi yhtymäkohtia nykytodellisuuteen. Tästäkin pälähti päähän ihan ennen ajattelematon yhteys Firmaan. Ihan selvästi meillä on muutaman vuoden ollut vallassa ikioma kotiJosef.
Toimintatavat eivät poikkea yhtään esikuvastaan. Tunnustettuja asiantuntijoijoita kyykytetään mennen tullen ja Zdanovinkin peilikuva häärii jokapaikassa. 'Leiritys ja Siperia' ovat ahkerassa käytössä, suoranaiset teloitukset ovat jääneet muutamaan yksittäiseen tapaukseen.
Eli mitä historia on opettanut? Kustannustehokkaan toimintamallin joka tuo tulosta heti, huomisesta viis. Tätä hyvää sanomaa levittämään palkataan vielä oikein puolueetonta asiantuntija-apua, konsultteja, valistamaan henkilökuntaa, ettei vaan liian moni erehtyisi kyselemään niiden arvojen ja visioiden perään.
Ei tarvitse gruusialaisia kutsua apuun, kyllä ne savolaisetkin näyttävät osaavan,erityisesti meidän pikkuinen Pekka osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti