Tapojani tarkkaillessa huomasin tämänkin, jo aikoja sitten syntyneen, jota aika orjallisesti tulee noudatettua vaikkei nykyetiketti siihen erityisesti pakottaisikaan. Se nyt vaan on yksi niitä arkea helpottavia rutiineja, ei tarvitse erikseen mietiskellä tapauskohtaisesti.
Kuinkahan monta kertaa on tullut kiroiltua niitä juntteja ja mänttejä joiden kanssa Firma odottaa minun rakentavasti kommunikoivan erilaisten hankkeiden edistämiseksi? Sama homma tuo lähes rajattomasti tilaisuuksia tavata mielenkiintoisia persoonia, joista todella monen kanssa yhteistyö on jatkunut vuosikausia.
Työelämästä irrottautuminen tuo väkisin muutoksen tähän, vanha verkosto hajoaa nopeasti eikä uutta synny vanhoilla konsteilla. Tässä on varmasti yksi merkittävin kipupiste ja niitä uusia käytäntöjä pitäisi löytyä ettei tule suru puseroon.
Päivän mittaan tuli juoksenneltua ympäriinsä, tammikuu kun on niin talvikengissä, ja ennen pitkää hikiset suka alkoivat vaivata ihan tosissaan. Jalkahiki ei yleensä ole mun juttu, viimeisin muistikuva koko ongelmasta on niiltä ajoilta kun vielä kuljin Nokialaisissa tennareissa.
Jotta lysti olisi täydellinen ne sukatkin vielä sattuivat olemaan jotain halpiskamaa, ostettu viime kesänä reissussa varasukkien puutteessa. Tunne jaloissa oli tosi limaisenniljakas ennen kuin pääsin alkuillasta kotia. Jonkinasteista tyydytystä tuntien pistin ne keinokuituryökäleet suoraan roskiin. Ehkei ihan kaikkein ekologisin teko, mutta kummasti helpotti, ihan kuin olisi pääsyt kostamaan kokemansa epämukavuuden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti