musiikinharrastus, varsinkaan klassisen musiikin harrastus ei ole mitenkään minun juttujani. Siitä huolimatta olen jo pitkään käynnyt kerran vuoteen konsertissa.
Jokinlainen sosiaalinen pakko oli aikanaan syynä mennä Sibeliusakatemian oppilasorkesterin Loppiaiskonserttiin ja sittemmin siitä on tullut jokavuotinen tapa.
Samalla se on myönnytys ruokakunnan musiikinharrastajille, yhteinen tilaisuus muiden kuin omien harrastuksieni piirissä.
Osallistumiseni tuntuminen uhrautumiselta johtuu myös siitä, että täysin asiantuntematon mielipiteeni on: Straussit ovat klassisen musiikin humppaveikkoja ja Atso Almila lavaesiintyjänä tosi rasittava (mummot varmaan tykkäävät niinkuin Jari Sillanpäästäkin).
Onneksi nuoret muusikonalut soittivat tänä vuonna todella hienosti, varmaan Atsollakin on siihen osuutensa.
Ravintoloiden sisustustrendit leviävän siinä kuin muutkin muoti-ilmiöt. Viime aikoina on alkanut yhä useammin törmätä sellaiseen hyvin pelkistettyyn 'lookiin' jolle on tunnusomaista avaruus, valoisuus, lähes kliininen siisteys ja kaikenlaisen rekvisiitan puuttuminen. Vastapainona sitten jonkin teeman mukainen menú (usein esimerkiksi Italiano) , hyvin valmennettu ja osallistuva hekilökunta tukemassa laadukkaan keittiön toimintaa. Hinnat valitettavasti ovat useinkin juuri sietorajan tuntumassa.
Syvemmällä Euroopassa, siellä vanhemman asutuksen alueilla tähän ilmiöön törmää ainakin kaikissa isommissa kaupungeissa, Helsingissä niitä on kohta joka keskustan korttelissa.
Yksi varhaisimmista yrityksistä tällä linjalla on Helsingin Lasipalatsin Ravintola, vaikkei olekkaan ihan 'oikeaoppinen' niin kuitenkin vahvasti siihen suuntaan. Eilisen kokemuksen mukaan voi antaa kaikki plussat ruuan ja palvelun laadulle, runsaat parisataa euroa neljän hengen illallisesta oli juuri siellä kynnyksellä.
Miljöössä pystyy viihtymään ainoastaan silloin kun tupa on täynnä, onneksi eilen oli.
Johtuu varmaan iästä ja siitä, että niistä riehakkaamista illanistujaisista on jo päässyt aikaa kulumaan, että kuitenkin mieluummin hakeudun niihin perinteisiin kapakoihin. Onneksi niitäkin tulee aina olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti