Vuorovaikutustaitojen perään huudellaan jatkuvasti. Konsultit saarnaavat ja rahastavat samojen yksinkertaisten perusohjeiden variaatioilla, ikäänkuin juuri nyt olisi löydetty viisastenkivi ja ovi onnelliseen tulevaisuuteen olisi auennut.
Tilausta on lisännyt tiimityöskentelyn uusi tuleminen, ollaan taas kerran siinä syklissä jossa vannotaa kaks plus kahden olevan kuusi.
No tottahan se on, että uusien asentojen ottaminen vaatii harjoitusta. Ryhmädynamiikka on päässyt pahasti unohtumaan maksimaalista yksilösuoritusta tavoiltaessa. Ja tässä opettelussa on lapsipuolen asemaan jäännyt oman itsensä ja oman toimintansa vaikutusten arvioitin. Yksi uupuneiden sulkupolvi sitten puhuimme napautumisesta, kun lähdimme etsimään selityksiä ja ratkaisuja ongelmiin syvän itsetutkiskelun (omaan napaan tuijottamisen) kautta.
Jotain sellaista olin havaitsevinani Kari Murron haastattelussa :
..............
Ryhmän jäsenenä toimiessaan ihmiset eivät ole useinkaan tietoisia omasta toiminnastaan ja sen aiheuttamista vaikutuksista. Sen sijaan he ovat hyvin tietoisia siitä, miten toiset ihmiset toimivat ja minkälaisia vaikutuksia he aiheuttavat. Tällainen ajattelu- ja toimintatapa johtaa organisaatiossa usein siihen, että vaikeita ongelmia tai ristiriitoja ei pystytä ratkaisemaan aidosti, vaan saadaan aikaiseksi näennäisratkaisuja, joiden seurauksena ongelmat jatkuvat tai syntyy uusia ongelmia. (Kari Murto, http://www.jyvaskylankoulutuskeskus.fi/)
.................
Argyris muistaakseni on se profeetta jonka ajatuksiin tässä pohjataan....
Riippuvuuksien ja vuorovaikutusten verkko on loputon tutkimisen aihe:
Onkohan meillä tässä vanha aita joka tukee köynnöshortessiaa vai puuksi kasvanut köynnöshortessia joka pitää vanhan aidan pysytyssä.......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti