Enhän enää muista lähdettä, mutta melko varmasti olen lukenut tai kuullut sellaisista kulttuureista ja oikeuskäytännöistä, joissa kuolevan (so. ihmisen joka tietää pian kuolevansa) todistuksella on suurempi painoarvo (uskottavuus) kuin ihan tavallisen, kohtalostaan tietämättömän väitteillä.
Loogisesti voisi ajatella tämän perustuvan oletukseen, ettei siinä vaiheessa olevalla ole enää mitään syytä valehdella, ei ole omaa lehmää missään ojassa.
Aasinsilta on vähän ontuva, mutta juttu tuli mieleeni eilisen aikana. Olin päivän suunnitteluryhmän kanssa rakentelemassa skenaarioita muutamalle kehittämishankkeelle. Päivän aikana jotenkin alkoi tuntua siltä, että sanomisiani ja mielipiteitäni otettiin selvästi aiempaa paremmin huomioon. Jopa muista poikkeava ja lähemmin tarkasteltuna pähkähulluksi osoittautunut ehdotukseni sai hyvin perusteellisen tutkiskelun ennen kuin älysin ja ammuin sen itse alas.
Selityksiä asialle löysin kaksi; joko minusta on vihdoinkin tullut älyttömän viisas tai sitten olen uhonnut niin kovasti lähdöstäni pikapuoliin ihan muihin hommiin, että olen muuttunut tälle yhteisölle tuollaiseksi 'viimeisen todistuksen' antajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti