Viime vuosina on tullut käydyksi niin harvoin oikein elokuvateatterissa että satunnainen pistäytyminen leffaan tuntuu ihan kulttuuriteolta. Varsinaisen elokuvan lisäksi tulee ihmeteltyä muuta yleisöä ja heidän reaktioitaan.
Kun Hesari on alkanut jakaa vapaalippuja kanta-asiakkailleen erilaisiin tapahtumiin, muun muassa uusien elokuvien ennakkonäytöksiin, niin se on saanut näinkin laiskan miehen liikkeelle.
Tänään oli vuorossa "Last King of Scotland - Idi Amin"
Kuvattujen raakuuksien ja muiden järjettömyyksien määrä ja laatu taisivat olla aika vaatimattomia todellisuuteen verrattuna.
Kertomushan oli punottu sen nuoren skotlantilaisen lääkärinplantun ympärille, kehitysapuhomman muuttuminen diktaattorin henkilääkäriksi ja hyvin (liian) hidas silmien avautuminen sille mitä ympärillä todella tapahtui.
Jotensakin jäi sellainen olo, että pahaa oli mukana vain sen verran kuin markkinointi edellytti tai paremminkin salli.
Roolisuorituksiakaan en oikein osaisi ruveta kehumaan, rutiininäyttelemistä niiden osalta jotka osaavat näytellä ja muut sitten vaan kulkivat mukana ikään kuin vähän häpeissään siitä että joutuvat tällaista hommaa tekemään.
Mielenkiintoista oli katsella yleisön reaktioita (salin täysi Bio Rexissä). Puujumalan ilmeitä kauttaaltaan, ihan kuin kukaan ei olisi halunnut näyttää mitään tunteita, tai sitten tämä elokuva ei kerta kaikkiaan herättänyt mitään tunteita.
Vallan toisenlainen tunnelma oli edellisessä vastaavassa tilaisuudessa kun olimme nähneet Salon veljesten (Suosalo/Koivusalo) Kaltevan Tornin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti