Kun muutaman kymmenen joukko ihmisiä kertoo (erikseen) mitä mieltä he ovat yhteisestä työyhteisöstämme, se on todella hämmentävää kuultavaa. Herkästi alkaa epäillä että puhutaanko olenkaan samasta asiasta.
No se ainakin on selvää että jokainen näkee asiat ihan ikiomasta näkövinkkelistä, seisoo siinä kuvaajan paikalla, on siis itse poissa kuvasta vaikka sen omistaakin.
Näistä inviduaaleista kuvista tehdään kollaasi; matemaattisin menetelmin lasketaan keskiarvoja ja hajontoja, tutkiskellaan ääriarvojen frekvenssejä ja ties mitä, ja esitellään lopputulos työtyytyväisyyskyselyn tuloksena. Tarvitaan todellista ajatuksen joustoa ja notkeutta että jaksaa kovinkaan vakavasti uskoa tässä olevan ihan oikeasti mitattu jotain, jonka muutos kertoisi jostain, jota voisi käyttää kehittämiseen ja ottaa opiksi.
Vaikka moni tykkää ihan sikana sirkuksesta, sen eläimistä ja muusta vakiorekvisiitasta, niin huomattavasti harvempi ihastelee märehtijöiden lannan hajua joka sirkukseen välttämättä tuntuu liittyvän. Itselleni on tullut samanlainen suhde tähän työyhteisöön ja työhön. Niin kivaa ja antoisaa kuin se onkin, niin on tosi upeeta päästä eroon (sitten joskus) näistä kyselyistä ja niiden tulkinnoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti