Arttu on pesinyt jo muutaman vuoden jossain meidän pihapiirin läheisyydessä ja pitää takapihan nurmikkoa omana ruuanhakupaikkanaan. Meillä on sellainen sanaton yhteistyösopimus, että se saa rauhassa kuulostella madot pihanurmikolta ja kiitokseksi se ei pasko meidän vaan naapurin puutarhakalusteille sitten kun alkaa kirsikka-aika ja kaikki rastaat on ruikulla.
Yhteistyö on toiminut mainosti ja molemminpuolinen luottamus on senkun vahvistunut.
Jos minun pitäisi kaivaa onkimatoni tuolta nurmikolta, joutuisin kyllä ankarasti heiluttamaan kuokkaa ja silti saalis varmaan olisi melko laiha. Arttu vaan pölähtää paikalle ja nyhtää melkoisia lieroja toinen toisensa perään, pilkkoo ne kätevästi annospaloiksi ja roudaa koko nipun pesäänsä.
Siinä on osaamiset kohdallaan, pakko ollakin tai muuten käy kehnosti, paljon konkreettisemmin kuin meidän porukoissa, joissa tapoihin kuuluu huolehtia kaikista tumpeloistakin ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti