Koko alkutalven on saanut kuunnella marmatusta, ettei enää ole edes lunta, hirmuisia tuulia ja vesisateita vaan.
Nyt luntakin tuli sitten ihan vanhanaikaiseen tyyliin, koko päivän ja pakkasen kanssa, joten huopatossut esiin ja pihalle.
Puhelinmyyjä soitti ja yritti kaupata kalanmaksaöljy kapseleita. Ei millään suostunut uskomaan että minulla on kaikki kunnossa enkä tarvitse lisävitamiineja.
Yleensä osaan olla tarpeeksi tyly näille soittelijoille, niin että uskovat hetkessä, tämä vaan yritti jaaritella vaikka mitä.
Taisi mennä molemmilta puoli-iltaa pilalle.
Jos vielä joskus tarvitsisi tehdä elantonsa eteen jotain lisähommia, mieluummin sitten jotain muuta kuin puhelinmyyntiä, se on jotenkin niin vastoin kaikkea mitä olen tottunut pitämään kivana.
tulihan se vanhanaikaiselta näyttävä talvi kumminkin, ainakin muutamaksi päiväksi.
tarvittiin lunta koristeeksi, että nuo pihan nurkkaan jääneet renkaat muistuttivat olevansa väärässä paikassa (motkottaja on jo muistuttanut monesti).
pakko tehdä tunnin kävelyreissu töihin, että saa ladattua itsensä kehityskeskusteluun (nro 207).
Firmassa keharit on kuulunut tammikuun rituaaleihin jo toistakymmentä vuotta. Toisinaan tuntuu kuin niistä saisi jotain oikeata tulostakin, monesti jää aika köyhäksi. Saas nähdä jääkö tämä todella viimeiseksi kierrokseksi.
kukapa ei olisi kuullut puhuttavan, tai jopa itse tehnyt varmoja havaintoja, ilmastomuutoksesta.
Opiskeluaikoina ansaitsin omat kaljarahani myymällä ruuhka-aikoina ALKOssa viinaa ja juuri siellä ensimmäisiä kertoja elämässäni sain tarpeekseni säästä kommentoinnista. Kun päivän kuudeskymmenes seitsemäs kaljanostaja valitteli hellettä hikisessä kaupungissa en keksinyt enää muuta kuin valehdella että varma tieto enoltani, joka on säähommissa IKL:ssä (siihen aikaan oli Ilmatieteellinen keskuslaitos), kertoo tämän helleaallon jatkuvan vielä seitsemän viikkoa ja tämä johtaa väistämättä siihen että kalja tulee loppumaan kesken ja viisas ostaisi nyt kotivarastoon niin paljon kuin ikinä jaksaa mukanaan kantaa. (Kun myymälän esimies kuuli jutusta jouduin vakavaan puhutteluun, melkeinpä sain potkut kun olin syyllistynyt ankarasti kiellettyyn myynnin edistämiseen)
Niin kuin kautta aikain on jaksettu puhua säästä, viime vuodet juttujen painopiste on siirtynyt ilmastoon tai tarkemmin ilmastomuutokseen. Muutama vuosi sitten tämä juttu alkoi saada enemmänkin julkisuutta ja julkisuudella on imua. Joka kulman takaa löytyy asiantuntijaa ja profeettaa joka osaa kertoa oman versionsa tulevaisuuden kauhukuvista.
Lisä kantavuutta aiheelle on tuonut yhä todemmalta tuntuva väite että ihminen omilla toimillaan on ainakin osallisena tässä maailmanlopun prosessissa, jos ei ihan pääroiston roolissa. Siitähän on sitten mukava osoitella sormella milloin mihinkin suuntaan ja nähdä tulevan katastrofin siemenet vaikka Aasian jääkaappien määrän räjähdysmäisessä kasvussa.
Asuinyhtiöni sisäpihalla on leikkikenttä joka on ollut tapana talvisin jäädyttää pienempien penskojen iloksi luistinradaksi (ei tarvitse seikkailla vilkkaiden katujen yli parin kilometrin päässä olevaan kaupungin ylläpitämälle radalle).
Tänä talvena asiaa ei ole tarvinnut aiemmin paljon pohtia, mutta kun talkkari eilen aloitti veden ruiskimisen sorakentälle niin pianpa sen ympärillä käytiin melko kiivasta 'asiantuntija' keskustelua että kannattaako enää ilmastomuutoksen tässä vaiheessa tuhlata maksullista vettä toivottomaan yritykseen saada luistinrata aikaiseksi ihan luonnonmenetelmällä. Osasipa joku surra sitäkin että samaan aikaan kun Afrikan lapset ovat janoissaan niin meillä hyvää puhdasta vettä valutetaan hedelmättömään maahan.
Hullulta kuulostaa, niin kuin popularisoidut kauhuskenaariot yleensä, lajittelen kuitenkin roskani ja menen taas huomenna kävellen työpaikalle, olkoon se oma vaatimaton ja kiihkoilematon panokseni tulevien sukupolvien hyväksi.
 |  |
