Näytetään tekstit, joissa on tunniste havainto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste havainto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. joulukuuta 2007

kaksi puolta


Pitäisi muistaa, että asioilla on aina vähintäänkin kaksi puolta. Herkullisimmallakin jutulla saattaa olla melko rupinen tausta ja päin vastoin.

Tämän empiirisen tiedon valossa nämä maailman parhaiden juttujen hehkutukset tuntuvat tosi naiiveilta ...

lauantai 1. joulukuuta 2007

nurmikentän hoito




Nurmikentän hoito on pikkutarkkaa käsityötä ......

älä tallaa nurmikoita




Himeji 2007

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

paluu pimeään


Viikossa oli viimeinenkin syksyn meininki hävinnyt ja ollaan ihan pimeissä alkutalven fiiliksissä.

Lenkkipolultakin piti poiketa jäähalliin lämmittelemään (syynä tietysti väärä pukeutuminen).

Hyvä poikkeaminen sillä kuuman kahvin lisäksi oli ihan kiva seurailla tulevaisuuden Susannojen innokasta ahertamista taitojensa kartuttamiseksi ...

tiistai 27. marraskuuta 2007

fresko



apteekkimuseon ikivanhoja 'graffiteja' ...

entisaikojen seiniin maalaajilla vähän nykyistä selvempiä tarinoita kerrottavanaan kuin nykyisillä tuhrijoilla ...

Dubrovnik 2007

maanantai 26. marraskuuta 2007

runko


vanha oliivipuu kasvaa siellä missä aikoja sitten päätti aloittaa kasvunsa, aidantekijä on saanut ottaa tämän huomioon ... kuinkahan usein näin käy ?

majatalo


Kaikkien yöpymispaikkojen julkisivut ei ole markkinointitarkoituksella viritetty, pitää tietää osoite ja ymmärtää merkkikieli ..

lauantai 24. marraskuuta 2007

yksinäinen rannalla


Kun sesonki on ohi ranta on auttamattoman autio, vaikka sään puolesta onkin ihan suomalaista kesää vastaavat olosuhteet ....


.... joku aina löytää tiensä autiollekkin rannalle ...


... tarkemmin katsottuna heitä olikin kaksi ....

Dubrovnik marraskuu 2007

vihreetä



syksyn synkistelyissä oli jo kerennyt unohtaa että vihreä voi olla näinkin vihreää ...

Dubrovnik marraskuu 2007

maanantai 19. marraskuuta 2007

perheyritys


pieni ruokapaikka useimmiten on perheyritys, hommia kaikille ....

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

jalkojesi juuressa


Toisinaan ne parhaat taideteokset löytyvät ihan jalkojemme juuresta, kunhan huomaa katsoa ..

(viemärikaivon kansi Kiotossa, 2007)

tiistai 13. marraskuuta 2007

juhlapäivä


sisarukset 3 v ja 5 v , merkittäviä juhlavuosia, perinteiset vaatteet ja temppelissä käynti, toivotaan hyvää tulevaisuutta ....

perjantai 12. lokakuuta 2007

jalanjäljet




Ronttosauruksia on ihan oikeasti, katso vaikka, siinä näkyy jalanjäljetkin !

Kun tämä havainto ja todistelu tuli ponnekkaasti metrin korkeudelta, niin pakkohan siihen on luottaa ...

perjantai 14. syyskuuta 2007

vahva usko



Saattaahan se siitä lähteä uuteen kasvuun ... tai sitten ei.

Vähän villiintymään päässyt sireeni sai ensin tappotuomion, ja sitten amatööri hortonomi päättikin ympätä juurakkoon uuden oksan. Väitti vielä totisiella naamalla, että jo ensi suvena siinä sireeni kukkii. Vaikea uskoa, jos jotain meinaa pysyä hengissä, niin kyllä rusakot pitävät jälkisiivouksesta huolen.

Vähän samaa meininkiä nähdään Firmoissa joissa dynaamisesti hankkiudutaan kaikesta vanhasta eroon ja kuvitellaan että niille juurille kasvaa hetkessä entistä ehompi huomisen menestystarina ... on siinä riskinsä

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

maissi, iso riski

Tämän kesän kasvukausi oli ihan liian lyhyt maissille (ainakin Metsälässä). Vaikka viime vuonna onnistukin ihan hyvin niin tänä kesänä ensimmäiset yöpakkaset tappoivat hyvän yrityksen ihan kesken.

Ainakin Hesarin uutisoinnin mukaan maailman ravintotuotanto tukeutuu pääasiassa maissiin, jopa siinä määrin että yli puolet syömästämme kamasta joko on, sisältää tai on riippuvaista maissista. Aikamoinen riski. Kun vielä mennään geenimanipuloimaan pilalle tämäkin juttu niin on siinä naurussa pidättelemistä, vai olisikohan itkussa.

No paljon pitää ilmaston vielä muuttua ennen kuin päästään kotimaiseen tai edes eurooppalaiseen maissiomavaraisuuteen, vai olisikohan parempi lähteä kehittelemään jotain pettupohjalta .....

tiistai 11. syyskuuta 2007

vaisua elämöintiä


Sattumalta osuin paikalle, muuten en olisi tienytkään, että TEHY llä oli joku mielenilmaus (viesti hallitukselle) jossa haluttiin viestittää, että se on "TAHDON ASIA" - ilmeisesti vaalilupausten pitäminen.

Satunnaiselle ohikulkijalle jäi kovin epäselväksi mistä oikein oli kysymys, ja muutenkin meininki oli melko vaisua ... noin mielenosoitukseksi.

Hauskana yksityiskohtana oli tilaisuuden tunnusväriksi valittu 'kretuliini' , jota ainakin aikoinaan osakuntabileissä kutsuttiin 'viimeisen toivon väriksi' - kretuliinimekko että edes jollakin saisi huomion herätettyä ....

Mistähän tämäkin kertoo ...

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

syksyn merkit


Luonnosta sen näkee, jos ei huomaa allakasta katsoa, että kesä on auttamattomasti takana ja syksyä pukkaa päälle oikein vauhdilla ....

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

loisia ja muita siivellä eläjiä


Kesä oli sopivan kostea jotta tämäkin ilmiö oli mahdollinen.

Nokkonen (Urtica dioica) eli isonokkonen ei ole varsinainen loiskasvi, mutta tilaisuuden tullen sekin osaa asustella toisen siivellä.

Tässä tapauksessa isäntänä ja kasvualustana on saanut toimia joku Paju (Salix), (en tunne niin hyvin, että rupeaisin tekemään tarkempaa lajimääritystä).

Nyt kun firmassa tarkastellaan suurennuslasin kanssa arvojuttuja ja koitetaan karistella turhuudet tantereelle, niin jotenkin tuli mieleeni tämä loisjuttukin .

Sopivaan rakoon soluttautunut saattaa selvitä vuosikausia aika mukavasti, mutta kun Firman rakenteita rustaillaan ja porukkaa kierrätetään, niin siinä saattaa 'loiselle' käydä ohrasesti, jää ilman tukevaa alustaa ...

Kyllä tämäkin juttu jotakuta stressaa, ja taas on spykologilla hommia ja konsultilla selittämistä.

Ihan kiva olla itse vaiheessa jossa 'kunniallinen' uloskävely on mahdollista ihan minä päivänä tahansa .....

tiistai 4. syyskuuta 2007

tosi siistiä


Kaupungin puisto-osasto on taas pannut toimeksi ja ulkoilureittien pientareet on raivattu villiintyneistä pusikoista ja muusta vapaasti kasvaneesta.

Hommia hoidetaan nykysin joka puolella ulkoistaen, tehokkaasti ja vauhdilla. Sen kyllä näkee lopputuloksesta.

Kauhuskenaariot Firman uudelleen organisoinnista olettavat tuloksen näyttävän suunnilleen samalta.

Ei syytä huoleen, kyllä se sitten taas parissa vuodessa siistiintyy ...

maanantai 3. syyskuuta 2007

ei ole kenenkään vastuulla


Joskus talvella manailin kun liian reipas auramies oli pistänyt kumolleen tämän ihan hyvin suojatun lehmuksenalun.

Taisi se ottaa päähän jotakuta muutakin, mutta vahingon korjaaminen ei näytä olevan kenenkään homma (vai onkohan asiassa valitettu hoviin?)